PETRI HYTÖNENIhmisten lähde 9.2.2019 – 10.3.2019

Carusel, 2018
from series Those closest to earth
watercolour and metal leaf on paper
110 x 140 cm

PETRI HYTÖNEN

På svenska

55-vuotias mies miettii työstämiään todellisuuksien palasia, maalaustensa taustoja, niiden syitä ja tuloksia ja huomaa viitanneensa niissä yhä enemmän erilaisten todellisuuksien hyväksymiseen nauttien samalla niistä aistimaailman rippeistä, joita yhä jäljellä on.

Kullatuissa empatioissa maalaan pitämiäni, välittämiäni ja rakastamiani asioita tai asioita, joita kohtaan tunnen myötätuntoa. Sangen suoria, naiiveja, välittömiä reaktioita ja impulsseja, jotka olen halunnut maalata ja sitten kullata niiden ympäriltä peittoon kaiken turhan harhaanjohtavan hälyn. Kullan kiilto ja kullatut kehykset synnyttävät tänä lasin, metallin ja puun aikakautena oudon kaipuun nostalgiaan ja antavat Kullatuille empatioilleni melkein palvonnan kaltaisen statuksen. Kullatut empatiat ovat täysin päätöntä mielihalujeni metsästystä, mutta peilaavat jotakin maailmastamme tämän yhden 55-vuotiaan miehen näkökulmasta juuri tässä ja nyt, tänään ja hieman eilen.

Asiat, joista pidän ja joista välitän, ovat onnekseni aika lailla loputon lista. Noh, tykkään vaikkapa omasta kullannupusta, asunnottomasta perheestä kadulla sijauspatjalla nukkumassa keskellä Pariisin iltavilskettä, tuttujen kanssa lörpöttelystä, hassun näköisestä kioskiautosta, kykladisista ikoneista, pulupariskunnasta vierekkäin maailman menoa ihmettelemässä, rippituolissa salaisuuksia papille puhuvasta, toveruudesta, omasta kultaisesta häkistä, vanhojen mummojen ystävyydestä, ihmisen ikävästä toisen luo, aamun ihanasta taivaasta, lemmikkieläimistä, rehellisyydestä tyhmyyden hinnalla, suorasta katseesta, asioista miesten kesken, taideteoksista, juhlista, hassuttelusta, hiihtoladusta, sienimetsästä, samoamisesta, raikkaasta lähdevedestä kehon herättäjänä, saunasta ja muhkeista mustikoista. Ja kaikista niistä ihanista asioista, jotka antavat meille lämmön tunteen. Ai, ai näitä on niin paljon näitä kultaisia asioita.

Rantojen kaipuu on sarja valokuvia, joiden päälle olen maalannut vesivärillä toisia kuvia, joita valokuva on mielestäni selvästi päälleen tarvinnut. Ne ovat kaipuuta uuteen seikkailuun, siteiden solmimista eri maailmojen välillä ja kutkuttavaa tunnetta muutoksen mahdollisuudesta.

Maan läheiset 
-maalauksissa etsin henkeä materiaalin takana. Kuten sitä kun Porvoossa kukkulan päällä taivas aukeaa upeisiin sfääreihin ja saa minut miettimään universaalimpia ja kaukaisempia asioita samalla kun maalaan vain omaa tunnettani, ajatuksiani ja ehkä kaukaista kuvajaista siitä todellisuudesta, missä elämme. Tunnen olevani kuin galaksin vartijakoira, joka seisoo Rooman erään pienen kujan kahdeksan neliöisen korukaupan ovella.

Pompeji-dialogi perustuu outoon rakkauteeni Rooman valtakunnan aikaiseen taiteeseen. Olen valokuvannut Villa Lantessa Pompeii Encyclopediasta mustavalkokuvia Pompejin maalauksista. Mustavalkoisten pigmenttivedosten päälle olen maalannut väreillä omat kommenttini tästä ajasta. Ajan rappeuttama seinä ja sen jokainen halkeama ja pirstaloituma vie mukanaan avaruudelliselta tuntuvaan seikkailuun. Kahden vuosituhannen takaiset maalaukset muokkaavat tajuntaani nykyhetkestä kohti toista maailmaa ja Pompeji-dialogi alkaa. Työskennellessäni tietokoneeni ääressä aikamatkailun supervauhdilla nykytekniikan nopeus kohtaa siveltimen hitauden ja koukuttaa kuin HBOn ja Netflixin sarjat.

Maalaukseni ovat rakkauden- ja kunnianosoituksia historiallisille kollegoille ja tulivuoren tuhkan alle hautautuneille maalauksille. Huh. Heille puhuivat luonnon voimat. Entä meille? Koukuttavat keinotodellisuudet, itseaiheutettu ilmastonmuutos ja sodat. Optimistit luovat positiivista tulevaisuuden kuvaa, mutta toiset epäilevät…

Porvoossa Petri Hytönen 10.1.2019


 
  • hytonen/2019/IMG_5277-kopio

    Heavenly bar, 2018
    from series Those closest to earth
    watecolour on paper
    98,5 x 152 cm

  • hytonen/2019/IMG_5273-kopio

    Encounter, 2018
    from series Those closest to earth
    watecolour on paper
    102 x 151,5 cm

  • hytonen/2019/IMG_5282-kopio

    I can smell history, 2018
    from series Those closest to earth
    watercolour on paper
    139 x 198 cm

  • hytonen/2019/IMG_5261-kopio

    Deep blue, 2018
    from series Those closest to earth
    watecolour on paper
    140 x 200 cm

  • hytonen/2019/IMG_5230-kopio

    From spotlight to shade, 2018
    from series Those closest to earth
    watercolour on paper
    70 x 152,5 cm

  • hytonen/2019/IMG_5250-kopio

    A girl from sky, 2018
    from series Those closest to earth
    watecolour on paper
    35 x 74 cm

  • hytonen/2019/IMG_5251-kopio

    Jogging, 2017
    from series Those closest to earth
    watecolour on paper
    29 x 75,5 cm

  • hytonen/2019/IMG_5240-kopio

    Gate, 2018
    from series Those closest to earth
    watercolour on paper
    70 x 140 cm

  • hytonen/2019/IMG_5162

    Back to Society, 2019
    from series Those closest to earth
    watercolour on canvas
    300 x 270 cm

  • hytonen/2019/IMG_5232-kopio

    In sleep, 2018
    from series Those closest to earth
    watecolour on paper
    100 x 140 cm

  • hytonen/2019/IMG_5257-kopio

    Dawn, 2017
    from series Those closest to earth
    watecolour on paper
    69,5 x 140 cm

  • hytonen/2019/IMG_5255-kopio

    Small universe, 2018
    from series Those closest to earth
    watecolour on paper
    108,5 x 140 cm

  • hytonen/2019/IMG_5263-kopio

    Human fountain, 2017
    from series Those closest to earth
    watecolour on paper
    99,5 x 152,5 cm

  • hytonen/2019/IMG_5284

    From series Those closest to earth, 2019
    Installation view

  • hytonen/2019/IMG_5221

    From series Those closest to earth, 2019
    installation view

  • hytonen/2019/IMG_5148-kopio

    Checked beach, 2017
    from series Longing for the shores
    watercolour on pigment ink print
    105 x 154 cm

  • hytonen/2019/IMG_5146-kopio

    A moment on the beach, 2018
    from series Longing for the shores
    watercolour on pigment ink print
    105 x 155,5 cm

  • hytonen/2019/IMG_5128

    From series Longing for the shores, 2016-2019
    watercolour on pigment ink print
    á 41,5 x 59 cm

  • hytonen/2019/IMG_5151-kopio

    Fading Ladders, 2018
    from series Longing for the shores
    watercolour on pigment ink print
    112 x 160 cm

  • hytonen/2019/IMG_5157-kopio

    The Golden Ladders, 2018
    from series Longing for the shores
    watercolour on pigment ink print
    112 x 152,5 cm

  • hytonen/2019/IMG_5110

    Installation view, 2019

  • hytonen/2019/IMG_5174-kopio

    Human Kindness, 2018
    from series Pompeii dialog
    watercolour on pigment ink print
    111,5 x 151 cm

  • hytonen/2019/IMG_5213-kopio

    I ♥..., 2018
    from series Pompeii dialog
    watercolour on pigment ink print
    29,5 x 42 cm

  • hytonen/2019/IMG_5200-kopio

    Drink, 2018
    from series Pompeii dialog
    watercolour on pigment ink print
    70 x 50 cm

  • hytonen/2019/IMG_5188-kopio

    Mmmmm, 2018
    from series Pompeii dialog
    watercolour on pigment ink print
    42 x 29,5 cm

  • hytonen/2019/IMG_5182-kopio

    Laundry, 2018
    from series Pompeii dialog
    watercolour on pigment ink print
    50 x 70 cm

  • hytonen/2019/IMG_5195-kopio

    Ikaros and portal, 2018
    from series Pompeii dialog
    watercolour on pigmnet ink print
    151 x 106,5 cm

  • hytonen/2019/IMG_5178-kopio

    Male Group Therapy Topics 1, 2, 3, 2017
    from series Pompeii dialog
    watercolour on pigment print
    50 x 70 cm

  • hytonen/2019/IMG_5186-kopio

    Me too!, 2018
    from series Pompeii dialog
    watercolour on pigment ink print
    29,5 x 42 cm

  • hytonen/2019/IMG_5173-kopio

    Feminist march in Pompeii, 2019
    from series Pompeii dialog
    watercolour on pigment ink print
    111 x 151 cm

  • hytonen/2019/IMG_5207-kopio

    Mecenate, 2018
    from series Pompeii dialog
    watercolour on pigment ink print
    70 x 50 cm

  • hytonen/2019/IMG_5167

    From series Pompeii dialog, 2019
    Installation view

  • hytonen/2019/IMG_5316

    From series Gold-plated empathies, 2019

  • hytonen/2019/IMG_5318

    From series Gold-plated empathies, 2019

  • hytonen/2019/IMG_5310

    From series Gold-plated empathies, 2019
    Installation view

  • hytonen/2019/petri_hytonen_vi-cassia_vulcin_halki_2018_1252---Copy

    Down Via Cassia Vulci, 2018
    from series Gold-plated empathies
    watercolour and metal leaf on paper, golden frame
    56 x 66 cm

 
 
 
 
 
top